Minivaellus Salamajärvellä

Pieni vaellusreissu tuli tehtyä viime viikolla Salamajärvelle. Lähdin ystäväni Katjan kanssa ja mukana oli myös koirani Käpy. Päätimme tehdä yhden yön reissun teltassa ja kävelyä tulisi kummallekin päivälle noin 10km. Joten ei mitään kovin suuria ponnistuksia, vaan metsän keskellä rennosti tallustellen ja luonnosta nauttien. Reissuun lähtiessämme, kysyin Katjalta autossa Hirvaskankaan kohdalla, että mihis mennään?! Emme olleet vielä päättäneet meidän lopullista retkikohdetta edes. Pohjoiseen päin mentäessä kansallispuistoja kuitenkin löytyy useampi. Koska aikaa ei ollut kuin pari päivää, päädyimme suht lähelle, Salamajärven kansallispuistoon. Kumpikaan ei siellä ollut aikaisemmin käynyt. Jotain pelottelua on kai ollut, että siellä suunnalla olisi näkynyt susia, mutta olihan meillä matkassa hurja vahtikoira…

Ajoimme kohti Kivijärveä, Koirasalmen Luontotuvalle. Matkaa Jyväskylästä tuli noin parisen tuntia. Siellä heitimme rinkat selkään ja läksimme Vaatimen kierrokselle. Rengasreitti on yhteensä 18 km. Ajattelimme laittaa teltan suunnilleen puoleen väliin reittiä. Ilma oli ihana, ei tuullut ja aurinko paistoi ajoittain. Polku oli hyvin merkittyä ja helppokulkuista. Käpy juoksenteli riemuissaan metsässä ja pysyi hyvin lähettyvillä. Onneksi saimmekin olla aika rauhassa ja ensimmäisenä päivänä vastaan ei tullut kuin kaksi porukkaa. Mukavan vaihtelevaa maastoa ja maisemaa oli tarjolla. Oli kangasmetsää, rakkakivikkoa, suota, lampia ja kilometrikaupalla hyväkulkuista pitkospuuta. Pitkospuissa on kyllä tunnelmaa.

Pyydyskoskella metsän keskellä oli laavu, mihin harkitsimme jäävämme, mutta jotenkin sitä kaipasi veden ääreen. Teimme reitiltä parin kilsan piston toiselle laavulle, Koirajärven rantaan. Saimme olla siellä kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa. Kasasimme teltan ja teimme tulet laavuun. Tai enemmän se oli sellainen avonainen kota. Ilta meni nuotiota katsellessa, makkaraa paistaessa ja höpötellessä. Katjallekin selvisi, että mun mehupullossa ei ollutkaan mehua, vaan punaviiniä. Meillä oli siis oikein viinit ja kaikki tällä illallisella.

Möngimme teltan uumeniin jo ajoissa. Olimme jo ihan tarpeeksi savustuneita. Käpylle tein pesän mun vaatteista siihen makuupussini viereen. Yöllä heräsin siihen, että koira työnsi päänsä mun makuupussiin ja tajusin, että sillä oli kylmä. Sitten se sujahtikin mun makuupussin jalkopäähän ja nukkui siellä koko yön. Kuinkahan mahtoi happi riittää...? Yö meni vähän pyöriessä ja heräillessä, mutta niinhän se aina teltassa. En mä osaa siellä koskaan ihan täysillä nukkua. Mutta kylmä ei oikeastaan ollut. Katjaa taisi vähän palella jossain vaiheessa ja tarjosinkin sille koiraa lämmikkeeksi, jos ei pärjää.

Aamulla kun hämärä väistyi, söimme eväät makuupusseissa järvimaisemaa ihaillen. Teltta takaisin kasaan ja matka jatkui. Palasimme järven rannasta takaisin reitille. Toisena päivänä ei Käpy jaksanut enää loikkia ympäri mehtää, vaan pysytteli polulla.  Juoksenteli kuitenkin aina hyvän matkaa eellä ja odotti sitten meitä. En varmaan koskaan kyllästy katselemaan koiran riemua, kun se juoksentelee ihan onnessaan. Reitin toinenkin puolisko tarjoili meille vaihtuvia maisemia. Todella suuria soita oli kyllä reitillä. Sainkin siitä hyvän idean, että joskus pitäis pitää sellaset reenit, että menis höntsäileen suolle porukalla. Pelaamaan, juoksemaan tai jotain. Mutta en ole keksinyt, että missä olis Jyväskylässä sopivaa suota siihen hommaan??

Salamajärvi oli kyllä positiivinen yllätys. Ajattelin, että maisemat ei olisi välttämättä olleet noin vaihtuvia ja että reitti olisi ollut metsäpainoitteisempaa. Suot ja lammet sekä rakkakivikot olivat kyllä hienoja. Myös mun rakastamia pitkospuita oli todella paljon ja vieläpä todella hyväkuntoisena. Kannattaa käydä. Tuon reitin menee kyllä päivässäkin, mutta me halusimme fiilistellä yön luonnossa. Salamajärvellä on myös pidempi reitti, Hirvaan kierros 58km, jos haluaa vaeltaa ihan tosissaan. Ja miettikääpäs sitä, että tääkään ei maksanut muuta kuin vaivaa ja bensat. Toki eväisiin meni rahaa, mutta syöthän sä kotonakin. Nyt alkaa ehkä vähän eksoottisemmat telttailukelit, mutta kyllä se on oikein käypä majoitusmuoto luontoreissuilla. Kiitos Katjalle ja Käpylle seurasta! 

Toivottavasti saadaan lunta pian kunnolla, ei tarttis kärvistellä tälläistä loskaista välivaihdetta pitkään! :)

Laulavan Mörön polku

Sairastelut on nyt ohi, niin toivon. Pitkä tauko viimeisistä teksteistä, mutta nyt tämä elämä taas alkaa! Aion kertoa retkestä Laulavan Mörön polulle. Aiemmin en ole ehtinyt omistaa yhtään kirjoitusta vielä maastopyöräilylle, jota tulee myös touhuiltua. Ihan ensimmäisiä kosketuksia maastopyöräilyyn on antanut minulle minun entinen tankotanssiopettaja, Salla. Salla harrastaa enduroa ja vaikka mitä maastopyöräilyyn liittyvää ja on auttanut minua lajin alkuun pääsemisessä ihan huimasti. Jyväskylässä on todella paljon polkuja, joilla voi haastaa itsensä lähtemällä pyörän kanssa niitä koluamaan. Tutkimusmatkailu on kuitenkin kivempaa aina porukalla. Salla pyysi minua ensimmäisen kerran Laulavan Mörön polulle Syvälahteen jo pari vuotta sitten. Polku oli mahtava, mutta minulle paikoin aika haasteellinen ja raskas. Polkukilsoja on takana kuitenkin tuosta hetkestä taas enemmän, niin uusi reissu oli taas erituntuinen.

Laulavan Mörön polku on 19 km pituinen merkattu polku Sumiaisten Syvälahdessä. Toinen pää on Mörkökoskella ja toinen pää Laulumäellä, joista nimi on saatu. Polulle voi lähteä monesta eri kohtaa. Me olemme lähteneet Syvälahden vanhalta koululta etenemään Mörkökosken laavulle. Edestakaisin retkestä tulee noin 25km. Kävin jo aiemmin kesällä yhden ystäväni kanssa aika helteisen reissun Mörköpolulla. Söimme laavulla eväät ja kävimme uimassa reitin varrella. Aivan ihan kesäretki. Ystäväni totesi, että ei ole parempaa maastopyöräilyreittiä aiemmin edes kokenut. Tässä tekstissä onkin kuvia niin kesäreissusta kuin nyt viikon takaisesta syysretkestäkin.

Uusi retki oli nyt siis reilu viikko sitten Sallan johdolla. Sallalla ja kumppaneilla on tyttöporukka Full Speed Raili Racing, jotka rakastavat kunnon raileja ja maastopyöräily on heille hyvin lähellä sydäntä. Porukka rakentui Levi24- kisaa varten, jossa he ajoivat hyväntekeväisyyssarjassa. Voit seurata näiden hurjapäiden menoa Instagramissa ja Facebookissa. Minä taisin saada vararailin tittelin syysreissun yhteydessä.. Niin taitavasti niitä polun reunoja taisin halailla siellä useampaankin otteeseen. Tein varmaan lähtemättömän vaikutuksen. Olin nimittäin ensimmäistä kertaa maastossa lukkopolkimien kanssa. Sanoisinko, että Aaargh!

Aivan uutta jännitystä on tullut pyöräilyyn, kun vaihdoin hetki sitten lukkopolkimet. Ne tuntuu kyllä hyvältä, polkeminen on jollain lailla kevyempää. Maastossa niiden kanssa oli kuitenkin vähän kuumottavampaa ja lihasmuisti ei pelannut vielä äkkinäisissä tilanteissa. Kaatuminen tapahtui kuitenkin aikalailla nollavauhdista, joten vain polvet vähän ruhjoutuivat kyljelleen kellahtamisista. Mutta apua niistä oli, kun sai nostettua poljinta, kun muuta suuntaa ei enää polkimella olisi ollut. Ehkä enemmän mulla oli vaikeuksia saada niitä maastossa nopeasti takaisin paikoilleen. Jonkin verran kirosin siellä mehtässä… Kovasti ne tytöt mua lohdutti, että kyllä se siitä alkaa sujumaan.

Joskus ne konkaritkin kaatuu. Salla suti mäessä...

Se Mörköpolku! Se on todella käymisen arvoinen. Polussa on jonkun verran tiukkoja mäkiä ja joitain teknisesti hankalia kohtia, mutta pääasiassa todella mukavasti ajettavaa kangasmaastoa. Melkein parasta reitissä on ihanat kyltit, joissa on laulavia mörköjä! Viitoitus on siis kunnossa. Polku kulkee Jurvonharjun päältä, mikä onkin reitin paras kohta järvimaisemineen. Järvimaisemaa riittää reitillä ihanan paljon ja uimaan pääsee pulahtamaan useasta kohtaa. Polussa ei ole kuin muutama lyhyt, mutta jyrkkä mäki, jotka piti tunkata ylös. Muuten pystyi ajamaan. Alamäetkin meni jo kaikki, toisin kuin pari vuotta sitten. Teknisillä osuuksilla piti välillä laittaa jalka maahan (tai kaatua), mutta taluttamaan ei pätkiä tarvinnut ruveta. Mörkökosken päässä laitoimme tulille makkarat ja tikkupullat. Retkillä eväät on kyllä parhaita. Takaisinpäin matka taitaa olla enemmän alamäkivoittoista, koska se tuli niin rallatellen. Ihana huomata, että on kehittynyt ja rohkeutta tullut lisää ajamiseen.  

Tikkupullan pyörittelyä

Yhteensä matkoissa meni kolmisen tuntia, evästauko taisi olla reilun tunnin ja ajomatkat Jyväskylästä sinne ja takaisin ottivat pari tuntia. Yhteensä siis lähemmäs 7 tuntia, joten koko päivä kannattaa varata, jos on sinne lähdössä retkelle. Lähtekää ihmeessä ajelemaan sinne, jos haluatte kokea upean maastopyöräreitin. Nyt kuun lopussa järjestetään Halloween Hike, jonka reitit osuu mm. Laulavan Mörön polulle, kannattaa lähteä kokeilemaan. Viime vuonna olin Halloween Hikessa mukana, mutta tämä vuosi taitaa jäädä välistä. Tapahtumassa on eripituisia reittejä, joita voi kulkea pyörällä, juosten tai kävellen.

Meidän Mörköjengille siis isot kiitokset! En mä ainakaan viihdy tuolla maastossa pyörän selässä yksin. Ihanaa, kun on ihmisiä, joiden kanssa sitä voi tehdä yhdessä! Pyörähommat on Jyväskylässä hyvin aktiivisia ja kun oon jo varmaan parikin mainostusta tässä esittänyt, niin tässä tulis vielä kolmas. Tiedän monia, jotka haluaisi enemmänkin touhuta pyöräilyn parissa, niin haluan mainita Jyväskylän Pyöräilyseuran. Se toimii hyvin aktiivisesti ja järjestää eritasoisia ja erilaisia yhteisiä pyörälenkkejä ohjaajan opastuksella. Vuosimaksu on hyvin pieni ja toimintaa voi kokeilla, ennen kuin maksaa mitään. Itse ehdin tänä vuonna pari kertaa heidän maastolenkeilleen, niin siinä ne polut tulee tutuksi.

Syksyn säät ovat olleet ihanan aurinkoiset ja värikkäät. Nyt tuntuu, että alkaa ankeus ja pimeys. Ei ole nämä ajat minua varten ja on todella saamaton olo koko ajan. Mistähän sitä keksisi sellaisen jonkun jutun, joka ottaisi aina säännöllisesti niskasta kiinni ja patistaisi lenkille ja reenailemaan näinä pimeinäkin aikoina. Ja vielä sittenkin kun tulee talvi. Se liikkeelle lähtö on vaikeinta. Mulle hyvä konsti on sopia kaverin kaa jumppatreffit, sillon et voi olla lähtemättä.

Mikä sua auttaa siinä, että saat ittes ylös sohvasta ja lenkille tai reeneihin?

Näkymä lintutornista kesällä

Näkymä lintutornista syksyllä