Löytyykö Sisua?

Jyväskylän Laajavuoressa sijaitsee pikkuinen kuntosali, nimeltään Kipinä. Kipinä tarjoaa pienryhmävalmennusta ja yksilöohjauksia. Kaverini olivat käyneet siellä jo viime kesästä saakka ja kehuivat todella hyviä valmentajia ja tunteja. Päätin kokeilla itsekin millaisesta rääkistä siellä on kyse. Ilmoittauduin Sisu-kurssille, jonka kävin ennen joulua. Sisuun kuului 12 pienvalmennuskertaa, kuuden viikon ajan, kahdesti viikossa. Sisun sisältö oli crossfit-tyyppistä, paljon omalla kehonpainolla tehtäviä juttuja, kahvakuulaa ja levytankoa. Sisuun otetaan maksimissaan kahdeksan osallistujaa, mutta meitä ei ollut kuin viisi. Sali onkin niin pieni, että se oli ihan sopivasti minusta.

Alussa olin jotenkin epäileväinen siitä, että onko tunnit tarpeeksi haastavia ja miltä tuntuu treenata niin pienessä ryhmässä ohjaajan valvovan silmän alla. Toisaalta minulla oli ollut pitkä sairasloma alla, joten jännitin myös sitä, että miten kroppa suhtautuu uusiin treeneihin. Ensimmäisellä kerralla oli kuntotesti, joka kävi ihan kunnon treenistä. Siinä tehtiin 45s aina yhtä liikettä. Minuutin tauko ja sama 45s uudestaan samaa liikettä. Liikkeet olivat punnerrus, burpeet, istumaannousut, soutu ja kyykyt. Lopussa olis ollut sama kuntotesti, mutta multa se jäi välistä, kun olin kipeenä juuri sillä kerralla. Sillon tuntui, että olisin saanut huonommat tulokset kuin alussa, vaikka olisin terveenä ollutkin. Niin kipeet oli lihakset koko ajan Sisun treeneistä…

Jo toisissa treeneissä tulin siihen tulokseen, että kyllä vaan Kipinällä osataan ihmisestä imeä kaikki ylimääräinen ja vielä vähän päälle. Sisun treenit olivat todella kovia. Ne haastoivat tekemään ihan tosissaan. Ja kaikki se voimien tiristys oli ohjaajien ansiota. He piiskasivat tekemään tosissaan ja antamaan kaikkensa. Samalla kuitenkin valvoivat, että tekniikka tulee tehtyä oikein ja muistuttivat mitä tapahtuu seuraavaksi. Tunnilla oli aina aluksi lämmittelyosio, sitten käytiin läpi tekniikoita ja tehtiin jokin voimaosio ja lopussa oli vielä 15-30 minuutin yhtäjaksoinen tykitys erilaisia liikkeitä. Se että meitä oli tunnilla niin vähän, antoi ohjaajille mahdollisuuden keskittyä jokaiseen, joten myöskään salaa laiskotteleminen ei onnistunut. 

 

 Välillä saattaa aueta nahka, mutta nyt sain vain verenpurkauman nahan alle. Kipee!

Palautuminen oli tiistain treeneistä seuraaviin torstain treeneihin usein hankalaa. Torstain treeneistä ehti sitten just palautua tiistain treeneihin, kun siinä oli useampi päivä välissä. Ja todellakaan ei tarvinnut miettiä, että kaksi kertaa viikossa olisi ollut liian vähän, ei. Ei tullut mieleenkään, että olisin käynyt vielä jossain muissa ainakaan yhtään samantyylisissä treeneissä. Niin poikki ja kaikkeni antanut olin Sisun jokaisesta treenistä.

 

Ohjaajia meillä taisi olla yhteensä kolme. Pääasiassa treenejä kuitenkin piti Reetta ja Pekka. Reetta oli hieman lempeämpi tapaus Pekkaan verrattuna. Pekan treeneissä ei armoa annettu sitäkään vähää. Mieleeni on varmaan ikuisesti jäänyt viimeinen Sisu-treeni ennen joulua, kun Pekka piti ihan julmetun rääkin. Kuvassa näkyy treenin runko, mutta siinä ei näy sitä, että jokainen setti piti tehdä aina minuuutissa. Tunnille ei tullut minun lisäkseni kuin yksi, joten Pekalla oli kaikki aika antaa meille jakamaton huomionsa. Se treeni oli niin kova ja annoin niin kaikkeni, että lopussa olin ihan varma jo monta kertaa, että itku tulee. Ei jäänyt ainakaan kaivelemaan, että olisinko voinut tehdä vielä vähän. En olisi. Mutta Pekalle tunnustus myös siitä, että yhtä hyvää ohjaajaa ei ole aiemmin kohdalle osunut.

 

Kovin treeni koskaan tähän saakka

Älkää nyt kuitenkaan säikähtäkö, etteikö teistäkin olisi Sisu-kurssille. Kyllä siellä voi tehdä kaiken sen mukaan, mikä on oma taso. Painoja ja toistoja voi skaalata. Aina joku tekee sua enemmän tai vähemmän. Kunhan teet vain omaa treeniä ja oman osuutesi, niin että tuntuu, että oot tehnyt sen tosissaan. Pekkakin on lopettanut siellä, harmi kyllä. Kursseja alkaa parin kuukauden välein ja tietääkseni ne ovat yleensä aivan täynnä, joten kannattaa varata oma kurssi ajoissa! Suosittelen oikein lämpimästi tätä kurssia ja aion itsekin mennä uudestaan vielä joskus. Ainut huono puoli on se, että kun lähdet Sisun jälkeen muille liikuntatunneille, ne eivät hetkeen tunnu miltään. 

Terveisin, 

Sisupussi Anni

Instagram: anniliikuttaa

Andorran auringon alla

 

Olen pitänyt blogista nyt aika pitkän tauon. Ja ihan vaan saamattomuuttani! Nyt lupaan ryhdistäytyä ja tarinoida teille kaiken maailman asioista mistä on pitänyt kirjoittaa jo aikoja sitten. Aloitetaan kuitenkin nyt tuoreimmalla tarinalla, eli reissulla Andorraan. Palasin sieltä viime viikolla ja aloitin heti kirjoittamaan tekstiä. Minut kuitenkin keskeytti aivan kaamea viikon mittainen flunssa- prkl! Jotenkuten se on kuitenkin nyt päihitetty ja haluan jakaa kokemukset laskettelureissustani teille. 

Pienenä alustuksena laskettelutaustastani sen verran, että kävin eka kerran rinteessä vasta joskus yli kakskymppisenä. Sukset otin silloin alle ja aina silloin tällöin harvakseltaan kävin rinteessä. Itävallassakin kävin kokeilemassa suksilla laskua myös, josta jäikin palava halu päästä isompiin rinteisiin jatkossakin. Kuutisen vuotta sitten kokeilin lautaa ja sen kanssa tappelin kyllä hyvän tovin, ennen kuin väleihin päästiin. Laudan kanssa kuitenkin ollaan nyt paljon parempia kavereita kuin suksien. Kävin noin nelisen vuotta sitten myös Punaisen ristin rinnepäivystäjäkurssin. Olen aiemmin käynyt lautailemassa Italian ja Itävallan Alpeilla ja tänä vuonna sain idean Andorrasta. Ja hyvä idea olikin!

Andorra on siis hyvin pieni maa Espanjan ja Ranskan välimaastossa, sen leveys on noin 50km ja asukkaita noin 80 000. Sen läpi kulkee Pyreneiden vuoristo. Meillä oli kaverin kanssa lennot Barcelonaan (Koska Andorrassa ei ole lentokenttää, ei edes junaa.) ja sieltä matkasimme bussilla kolme tuntia Andorraan. Bussi lähti suoraan terminaalista ja vei hotellin ovelle pikkukylään Encampiin. Hotelli oli pieni, mukava perhehotelli, El Mila. Ensimmäisenä iltana oltiin perillä niin myöhään, että käytiin suoraan nukkumaan ja odottamaan seuraavan aamun laskuja. Sää näytti illalla aivan toivottomalta, räntää satoi ja tuuli oli kova. Respassakin varoiteltiin, että rinteet saattaa olla kiinni… Aamulla selvisi, että vähän matkan päässä ala-asemat on auki. Meidän hotellin vieressä olisi ollut hissi, joka vie ylimpiin rinteisiin, mutta sitä ei voitu tuulen takia aukaista. Hyppäsimme siis bussiin ja matkasimme pari pikku kylää ylöspäin. Ja siellä paistoi aurinko! Upea laskusää!

Laskettelualue, johon ostimme hissiliput, oli nimeltään Grandvalira. Grandvalira on jaettu useaan eri alueeseen, joista nyt ensimmäisenä päivänä ei ollut kuin pari auki ja me menimme Soldeuhun. Kaverilla oli sukset jalassa vuosien jälkeen pitkästä aikaa ja lasku takkusi aika tavalla… Mutta minä naatiskelin auringonpaisteesta ja runsaslumisista rinteistä! Andorrassa rinteet ovat sopivan pitkiä, eikä mitään kovin jyrkkiä. Jos kaipaa jyrkkiä, mustia rinteitä, niin niitä ei juurikaan ole. Enimmäkseen punaisia ja sinisiä. Minä tykkään just sellasesta lepposasta menosta.

 

 

Toisena laskupäivänä kaikki hissit ja rinnealueet oli auki! Päästiin suoraan meiän hotellin vierestä Funicamp-hissillä ylös saakka. Aurinko jaksoi paistaa edelleen ja koskematonta lunta oli vielä aamulla rinteissä ja varsinkin rinteiden välissä. Laskukaveria en saanut enää toiselle päivälle, mutta ei se laskemista haitannut. Nousut olivat yksinään tylsiä ja kuulustelin ihmisiä tuolihissimatkoilla, siitä mistä kukakin on tullut ja kauan on lomalla. Välillä tarkkailin yläilmoista hyviä ja turvallisia reittejä laskea rinteiden ulkopuolella.

Kolmas laskupäivä oli sään puolesta haasteellinen. Lähdin heti aamusta hissille ja ylhäällä sainkin laskea todella paksussa lumessa. Tosin mitään en juuri nähnyt.. Lunta tuprutti sakeasti ja muutenkin ilma oli jotenkin niin kovin valkoinen, että rinteen pintaa ei erottanut ollenkaan. Silti kaikki rinteet oli auki, joten kävin laskemassa mahdollisimman monta aluetta, mitä en ollut vielä ehtinyt. Iltapäivästä olin päättänyt lähteä käymään vielä Andorran pääkaupungissa, joten lopettelin laskut ajoissa.

 

Andorran pääkaupunki, Andorra La Vella, oli noin vartin bussimatkan päässä hotellilta. Kaupunki oli oikein tunnelmallinen ja kompakti. Runsas valikoima erilaisia kauppoja sijaitsi rauhallisen kävelykadun varrella. Käppäilin siellä kauppoja katsellen pari tuntia ja tuntui hyvältä olla välillä ihan vaan kävelemässä laudalla olon jälkeen. Illalla menimme vielä syömään hotellin ravintolaan. Se vaan oli niin helppoa, edullista ja hyvää! Oltiin jo edellisinäkin iltoina syöty hotellin alakerrassa kolmen ruokalajin illallinen, hintaan 15e! Ainut ongelma oli, että ruokaa tuli syötyä liikaa. Muutama vaihtoehto oli jokaista lajia ja tarjolla oli oikeasti kunnon juttuja, kuten ankkaa ja jänistä! Ne nyt siis erityismainintana.

Andorrasta jäi hyvä mieli. Kaikki onnistui ilman ongelmia ja säätämistä. Ajattelin, että aikataulujen kanssa saattaa olla espanjalaistyylinen meininki, mutta kaikki tapahtui täsmällisesti. Ihmiset olivat todella ystävällisiä, rinteet olivat mahtavat ja hintataso oli edullinen. Minäkin sairastuin vasta matkan jälkeen. Erityismaininnan ansaitsee myös hotelli, se ylitti odotukset. Palvelu oli ystävällistä, kaikki puhuivat hyvin englantia, sijainti oli täydellinen, aamiainen oli runsas ja huone siisti. Joten ei valittamista. :)

Kun nyt kuitenkin aika monia kiinnostaa, niin laitan tähän hintoja, mitä mihinkin meni tällaisella omatoimimatkalla. Reissussa oltiin siis viisi päivää, neljä yötä ja kolme laskupäivää. Jonkin verran googlea siinä tarvitsi, mutta aika edullisesti ja helposti sai koko reissun toteutettua. :)

Hinnat yhdeltä:

Lennot: 180e meno-paluu Hki-Barcelona (sis.lumilautalaukun, jossa kaikki muutkin omat kamat)

Hotelli, El Mila, Encamp: 120e/ 4 yötä

Bussikuljetus, Andorra By Bus: 69e (Barcelona-Andorra-Barcelona, suoraan terminaalista hotelille ja takaisin)

Hissiliput: 130e/3 päivää

Välinevuokra: 50e/3päivää (kaveri vuokrasi monot ja sukset)

Loppukevennyksenä haluan vielä kertoa viimeisen laskupäivän kaatumisestani. Laskin kapeaa ja loivaa siirtymäreittiä pitkin ja tietenkin kantti tökkäs, niin että tein jos jonkunlaisia kuperkeikkoja. Kauhee rusahdus kuului ja ajattelin, että nyt meni olkapää siinä rytäkässä. Nousin pystyyn ja totesin, että eihän tässä edes satu mihinkään. Hyvin vejetty. Noh, seuraavana päivänä lentokentällä istuskelin takki sylissäni ja huomasin, että se oli revennyt kainalon kohdalta pitkän matkaan. Että sellainen rusahdus "olkapäästä"...

 

Nauttikaa talvisista päivistä!

 

Instagram: anniliikuttaa