Jäärogaining ketkupolkaten

Tuli kokeiltua taas uutta asiaa viime viikolla. Uusi tuttavuus oli rogaining ja 8 tuntia potkukelkalla. Rogaining oli suurimmaksi osaksi jäällä ja siellä oli niin paljon hienoja ja ihmeellisiä asioita, että en olisi uskonut, kuinka ihastuksissani taas saatoinkaan luonnosta olla!

Kyseessä oli jäärogaining. Rogainingissa suunnistetaan rasteja bongaillen, niin että saataisiin mahdollisimman paljon pisteitä. Jokainen rasti on pisteytetty ja rasteja voit käydä hakemassa siinä järjestyksessä kuin itse haluat. Jäärogainingissa sai valita itse kulkupelin. Osa päätyi retkiluistimiin, pyörään, suksiin, juoksuun tai kuten me, potkukelkkaan! Minä lähdin valloittamaan jäitä Satun kanssa, joka uskollisesti jaksoi tulla mukaani tähän 8 tunnin mittaiseen seikkailuun. Valittavana olisi ollut myös lyhyemmät, 2 tai 4 tunnin sarjat. Mutta myö tiiettiin, että neljän tunnin kohdalla ollaan vasta päästy vauhtiin.

Kova arpominen oli tuon kulkupelin kanssa. Sää vaihtui ennen kisaa koko ajan ja tilanne jäällä eli. Välillä oli suksikeli, välillä pyöräkeli, mikä millonkin. Lopulta lumet katos jäiltä melkein kokonaan, mutta jäänpinta oli vähän pehmeä. Kaikkeenhan me oltiin varustauduttu, mutta potkukelkka oli paras vaihtoehto sille aamulle. Nähtiin kartta aamulla kisatoimistossa ja tehtiin hahmotelma reitistä. Päätettiin, että suurimmaksi osaksi haetaan rasteja jäältä, rannoilta ja saarista, eikä lähetä kovin kauas mantereelle. Vaikka meidän kelkka-nastakenkä varusteilla jalkautuminen olikin vaivatonta. Suureelliseksi osoittautunut suunnitelma oli, että lopuksi tullaan kisatoimistolle ja otetaan pyörät ja haetaan rasteja vielä teitä ja polkuja pitkin myös mantereen puolella. No ei toteunut.

Paikalle oli tullut noin 20 joukkuetta ja 12 niistä oli 8 tunnin sarjassa. Eli pieni joukko, mutta sitäkin intoutuneempi. Myö oltiin erilaisia kuin muut. Monella oli kisatoimistossa reittisuunnitelmaa tehdessä kartan alla pehmuste ja ne tökki nuppineuloja ja villalankaa siihen kartalle. Myö vaan muutamat viivat vejettiin siihen karttaan ja päätettiin seurata sitä. Noh, ehkä myö ei sen takia voitettukaan, kun jäi villaviivat vetämättä.

Minä olisin niin kovasti halunnut lähteä retkiluistimilla reissuun, mutta jäänpinta oli sen verran pehmeä, että oli onni nuo kaksi potkukelkkaa takakontissa. Oli muuten ihan oma projektinsa, että saatiin ne hankittua. Jyväskylässä toimii sellainen seura kuin Kensu Ry. Heillä on kaikenlaista toimintaa liittyen muun muassa potkukelkkailuun ja luisteluun. Otin yhteyttä sähköpostilla ja pian minulle soiteltiin, että saisin hakea kilpakelkan lainaan. Upeaa! Toinen kelkka saatiin miehen työpaikalta lainaksi, se oli ihan perus mummokelkka. Kummassakin oli puolensa..

Kuva: Tommi Lahtonen

Lähtö koitti ja myö oltiin ihan viimesten joukossa kiiruhtamassa lähtöalueelle. Ei kai se nyt niin kiire voi olla, jos on 8 tuntia aikaa? Kilpakelkan ohjauksessa oli hieman tuunattavaa, kun sen tanko meinas vähän pyöriä, mutta jesarilla paikkasimme sen. Mummokelkka taas oli aika juukelin painava, mutta hyvin jämäkkä ohjaus. Kaikki lähti vähän omiin suuntiinsa, sillä kartalla oli rasteja kahdella eri järvellä. Myö lähettiin Muuratjärven puolta kiertämään ensin. Kelkat aina välillä parkkiin ja muutama harppaus rasteja hakemaan. Kengät saatiin märäksi jo aika alkuvaiheessa, kun siellä metässä olikin ihan riittävästi lunta. Rastit olikin jännä käydä leimaamassa, sillä niitä ei oltu merkattu maastoon millään lailla. Kun oltiin rastin kohdalla, niin kännykän avulla leimattiin rasti gps:ää hyödyntäen. Ja jos ei oltu kohdalla, niin vähän pyörittiin ja yritettiin uudestaan. Aika hyvä systeemi.

Jäällä oli aivan mahtavaa. Saaret, kalliot, maisemat ja maasto oli niin hienoja. Pitkä, varmaan useamman kilometrin mittainen railo isoilla ahtojäillä oli yksi hienoimpia näkyjä reitillä. Yksi luuranko tuli myös vastaan. Oltiin aivan haltioituneita luonnon ihmeistä. Auringonpaistetta ei saatu, mutta ei onneksi pahemmin mitään satanut niskaankaan. Muutamat rasteista oli keskellä järvenselkää, ilman mitään maamerkkejä. Ne oli aika pirullisia. Piti ottaa kompassilla tarkasti suunta ja matka ja suunnistaa kohteelle. Kyllä ne sieltä aina löytyivät, mutta välillä piti kyllä vetää semmonen piirileikki siellä, että saattoi käydä mielessä jo rastin ohittaminenkin.

Lähtö oli ollut kaheltatoista ja yhtäkkiä kello olikin jo melkein viisi, kun lähdimme ylittämään maakaistaletta kohti toisen järven valloitusta. Siinä ei auttanut kuin heittää kelkat selkään ja astella harjun yli toiselle puolelle. Aika vaivattomasti se sitten lopulta kuitenkin kävi. Tässä välissä päätimme vaihtaa välillä potkureita ja minä pääsin kilpakelkan ohjaksiin. Johan jaksoi taas potkia. Kelkkahan kulki mummopotkuriin verrattuna puolet kovempaa.

Kun pääsimme Päijänteen puolelle, tajusimme, että aurinko laskee kohta ja eihän tässä olekaan kauheasti aikaa enää, kun kaheksalta pitää olla maalissa. Haimme muutamat rastit ja päätimme jättää pari suuniteltua välistä. Kompassikin ehti kadota jo siinä rastien välissä ja hämärä hiipui jäälle. Pienoinen paniikki tuli, että mitenköhän kauan tässä pimeydessä pystyy suunnistamaan, kun ei kohta näe enää maamerkkejä kunnolla kuin lähelle ja myöhästytäänkö me maaliin tuloajasta? Lamputhan meillä oli, mutta ei niillä pysty kovin kauas tulkitsemaan maaston muotoja. Päätettiin potkia vaan perkuleesti kohti maalia. Otettiin vielä lähimmät rastit matkalta, mutta muutama hyvä jäi hakematta. Maaliin päästiin kyllä oikein ajoissa ja onnistuneesti. Aikaa jäi vielä puoli tuntia! Eväät kuitenkin huuti jo meitä, eikä jaksettu enää jalkautua muutaman pisteen takia.

Kuva: Tommi Lahtonen

No nythän se paniikin poikanen harmittaa, koska sillä voimalla oltas ehitty hakea yksi tai kaksi rastia vielä jäällä ollessa, eikä oltas hävitty meitä paremmille vain 7 pisteellä! Siis niin pieni ero.. Noh, päivä oli tarkoitettu kuitenkin ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Jaossa ei ollut palkintoja vaan elämyksiä. Linnuntietä rastilta rastille matkaa meillä tuli 41km, rasteja 35. Mulla oli gps-kello, joka ei jaksanut kuin 6 tuntia ja siihen tallentui 40km. Joten luulen että kokonaisuutena kilsoja kertyi varmaan jotain 45-50km. Aika hyvin potkukelkalla. Ei kuitenkaan oo juuri tullut potkuteltua. Mitä nyt yhdet MM-kisat vaan takana.

Kisan järjestäjänä oli Tommi Lahtonen, joka järjestää myös Halloween Hikea, missä olen ollut mukana. Tommin tapahtumat on hyvänmielen tempauksia ja reiteillä luonto antaa parastaan. Kiitos hienosta jäärogainingista. Kiitos myös Satu, oot niin mahtava kisakumppani!

Tuonne jäälle piti palata seuraavinakin päivinä ja silloin sai iskeä luistimet jalkaan ja nauttia auringosta ja myötätuulesta kovalla jäällä.

Terkuin,
Anni


Instagram: anniliikuttaa