Juoksuun lähtö- Miten kaikki alkoi?

Kahden menneen viikon aikana olen jatkanut työmatkapyöräilyä sekä aloittanut juoksulenkit ja crossfit-treenit.  Valoitetaan nyt minun juoksuhommiani. Tässä tarina myös siitä, miten olen ylipäätään innostunut aikoinaan urheilemaan. Koulussa olin hyvä varsinkin maastojuoksukilpailuissa, muutenhan en edes juossut. Minulle sanottiin silloin, että olisi pitänyt ryhtyä sitä jo aiemmin kunnolla treenaamaan. Noh, sitä ei tapahtunut. Vasta noin 8 vuotta sitten, kun minulle tuli koira, aloitin pikku hiljaa käymään edes kunnon kävelylenkeillä. Minua ärsytti, jos hikoilin ja koin sen vaivaksi, jos sen vuoksi piti käydä suihkussa. Eikö kuulostakin oudolta, jos vertaa tähän päivään? Paljon on siis muuttunut. Olen saanut olla onnekas, koska pysyin silloin silti hoikkana. Nyt yli kolmekymppisenä se ei ole enää selviö, jos vain laiskottelisin. Kyllähän ystäväni välillä taivastelevat kuinka erilainen olen urheilun suhteen nyt kuin silloin, kun minua ei meinannut edes kävelylle saada. En ollut koskaan harrastanut mitään muuta kuin lapsena ratsastusta ja hetken aikaa ju-jutsua. Hevoset jäivät kuvioista, kun allergia äityi kovin pahaksi. Nykyään minulla on astma. Aloitin tankotanssin ja koiran kanssa agilityn noin kuutisen vuotta sitten. Siitä sain pikku hiljaa ajatuksen, että jos kävisin juoksemassa, jaksaisin paremmin koiran perässä kentällä ja tangossakin tehdä pidempiä liikesarjoja. Siitä se sitten lähti. Minulle alkoi tulla harrastuksia ja innostusta kokeilla uusia lajeja.  Ensimmäisiin seikkailukisoihin osallistuin 2012. Siitä seuraavana vuonna kiersinkin jo kaikki ExtremeRunit ja kokeilin ensimmäisen puolimaratonini.. On ollut hauskaa, välillä tosin tuskaistakin. =D

Yritän aina syksyllä ajatella, että nyt juoksen talvellakin, niin ei tarvitse keväällä taas aloittaa niin tyhjästä. Mutta niinhän siinä käy, että talvella on muka liikaa pakkasta, liikaa lunta, liian liukasta, liian loskaista ja liikaa vaan tekosyitä. Kävin kyllä reippailla pitkillä kävelyillä talvella, mutta juoksuaskeleet jäivät aikalailla kertaan jos edes kahteen. Yksi ihan oikeakin syy oli, varsinkin liukkailla, että en omista kunnon talvijuoksukenkiä, icebugeja tms. Ehkäpä sellaisten hankinta olisi yksi motivaattori seuraavaa talvea ajatellen. Vieläköhän niitä alennusmyynneistä löytyisi..

Viime viikolla lähdin ilman suurempia tavoiteaikoja tekemään juoksulenkkejä. Ajattelin, että joko juoksen puolisen tuntia ja kilometrejä tulee se mitä tulee tai sitten juoksen tietyn kilometrimäärän. Aluksi juoksin 5 km lenkin, missä meni hieman reilu puoli tuntia. Parin päivän päästä juoksin tavoitteena puoli tuntia. Sillä kertaa en matkaa mitannut. Näiden lisäksi juoksin vielä yhden 8km lenkin ilman ajanottoa ja taas yhden 5 km lenkin noin puoleen tuntiin.  Minun on yleensä ollut aina pakko tehdä joku tavoiteaika ja -matka lenkeilleni.  Tällä tavoin pystyn seuraamaan kehittymistäni ja saan lisää motivaatiota, kun otan aina uusia haasteita itselleni. Lenkille lähtiessäni minun pitää päättää reitti ja vauhti etukäteen, muuten saatan luistaa ja antaa itseni oikaista lyhyemmälle reitille. Nyt juoksukauden alussa halusin kuitenkin yrittää tehdä lenkkejä ilman suurempia tavoitteita, jotta en ottaisi mitään painetta suoriutumisestani, vaan juosta juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Päättäessäni joko ajan tai matkan, en päässyt oikaisemaan lenkin pituudesta, mutta sain mennä sillä vauhdilla kuin kroppa kulki.  Ehkä tällainen tekee ihan hyvää välillä, kun en ole koko ajan jahtaamassa parempia kilometrinopeuksia.

Parin vuoden takainen riesani, penikkatauti alkoi ilmoitella myös heti itsestään. Olin silloin kesällä päättänyt kokeilla saanko juostua 10km matkan alle 45 minuuttiin. Juoksin yhtenä iltana töistä kotiin ja huomasin, että nyt kulkee hyvin. Oli ollut kuumaa keliä ja illalla oli sopivan viileä juosta. Koko matka oli asfalttia. Aika alittui ja olin niin tyytyväinen itseeni ja yhdelle epäilijöistäni pitikin ilmoittaa heti saavutukseni. Tämän takiahan oikeastaan olin leikkiin ryhtynytkin. =D Parin päivän päästä lähtiessäni lenkille tajusin, että juokseminen sattuu todella paljon sääriini ja pikku hiljaa siinä viikkojen kuluessa ymmärsin, että vaiva ei halunnut jättää minua rauhaan noin vain. Jos jonkinlaista konstia tuli kokeiltua hieronnoista kylmähoitoihin, mutta oikeastaan vain lepo ja aika taisivat saada jalat rauhoittumaan. Noin kolmisen kuukautta riesa kuitenkin kesti. Välillä käveleminenkin teki tuskaa. Tämän episodin jälkeen säärissä on alkanut jomotella hyvin herkästi, mutta onneksi ohimenevästi. Käytän nykyään juostessa myös kompressiosäärystimiä, jos se yhtään ehkäisisi penikkatautia.Olen yrittänyt juosta enemmän pehmeillä alustoilla, metsän poluilla tai pururadoilla, mikä on paljon parempi säärille ja itse asiassa myös nivelille. Poluilla myös tasapaino ja ketteryys kehittyvät ja nilkat vahvistuvat. Täytyy yrittää säästää niveliä vielä, kun eivät ole reistailleetkaan. Kovalla asfaltilla juokseminen kuluttaa polvia ja lonkkia.

Olen aina käyttänyt aika kevyitä juoksukenkiä, joissa ei ole kovin paljoa vaimennusta. Tuona parin vuoden takaisena kesänä olin kuitenkin tällaiset paksumpipohjaiset, asfaltille tarkoitetut kengät hankkinut. Eli vaimennuksen puutekaan ei auttanut ehkäisemään penikoiden ärsyyntymistä. Siirryin takaisin minulle mieleisempiin kenkiin. Tällä hetkellä juoksen Mizunon kengillä. Aiemmin minulla oli Reebokin tossut. Nyt laitoin tilaukseen Inovin kengät. Tosin niitä pohdin myös sisäkengiksi, esimerkiksi crosfittiin. Juoksukenkien löytäminen on välillä vaikeaa, koska kaikki naisten kengät ovat usein väriltään violetteja, pinkkejä, vaaleansinisiä tms. En ollenkaan tykkää sellaisesta värimaailmasta. Miesten kengissä on aina ne värit mitkä haluaisin omiin tossuihini. Tämä pätee kyllä moniin muihinkin urheiluvälineisiin tai –vaatteisiin.  Miesten malleista ei vaan sitten löydy kokoja.

Vihreät Mizunoni

Asun aivan metsän laidalla, josta lähtee paljon polkuja. Metsässä on aivan ihanaa juosta ja ottaa koirat sinne mukaan loikkimaan. Nyt vaan on vielä todella märkää ja luntakin löytyy. Koko ajan on yhdet kengät kuivumassa, toisilla juostaan. Tosin eivät ne edelliset kengät ehdi aina kuivua sitä tahtia, kuin metsään olisi taas lähtö. Gore-Texia löytyy joistain kengistä, mutta sekään ei auta, jos jalka käy suossa nilkkaa myöten. Minulla on Salomonin maastojuoksukengät, joissa on Gore-tex-pinta, mutta ne ovat aika raskaat juosta. Niitä olen käyttänyt enemmän pyöräillessä ja talvella. Metsän lisäksi toinen suosikkini on juosta järven ympäri. Parin kilometrin päässä kotoani on Palokkajärvi, jonka ympäri menee mukava lenkki, noin 10km. Onhan siinä tosin aika paljon asfalttiosuuttakin, mutta myös ihania maisemia aivan järvenrannassa. Myös Jyväsjärven ympäri menevä, noin 12 km asfalttilenkkikin on hyvä, mutta sitä tulee enemmän luisteltua.

Tälle kesälle juoksun suhteen olisi suunnitelmissa ExtremeRun Vantaalla ja Oulussa, Jyväsjärvi Triathlon, Levi Arctic Challenge, Lost in Kajaani-seikkailukisa ja Finlandia Maratonilla puolimaraton. Nähtäväksi jää toteutuuko kaikki ja mitä tulee lisäksi. Jukolan viestissä olen ollut parina edellisenä vuonna, mutta tältä vuodelta se jää välistä. Sen sijaan oli suunnitelmissa lähteä vappuaattona Lahteen rogaining-tapahtumaan suunnistamaan. Pitkän harkinnan jälkeen se jätettiin kuitenkin välistä. Voi vain kuvitella kuinka märkä reissu siitä olisi tullut. Ja tällä tarkoitan märkää metsää. Vastahan tässä nämä juoksulenkitkin aloitettiin, että olisihan se ollut aika hullun hommaa lähteä sinne 12 tunniksi kompassia pyörittelemään. Jyväskylän Suunnan järjestämiä kuntorasteja pitäisi tänäkin vuonna käydä suunnistamassa harjoituksen vuoksi. Niillä olen käynyt petraamassa suunnistustaitojani erilaisia kisoja varten.

Fisherman´s Friendin järjestämä StrongmanRun-kilpailu on ratkennut, emmekä päässeet mukaan. L Instagramissa osallistujia oli 11. Etukäteen sanottiin, että tuomaristo ottaa kuvan lisäksi huomioon myös internet-äänestyksessä tulleet äänet. Nähtävästi ottivat äänet hyvinkin tosissaan, sillä kisaan valittiin kaksi seuraavaksi eniten ääniä saaneet. Sinänsä ihan reilua, mutta tuli sellainen olo, että uusilla kuvilla ei sittenkään ollut merkitystä. Sillä toiseksikin tullut osallistui Instagramin puolella kisaan samalla kuvalla kuin internet-äänestykseen. Oli ainakin hauskaa kuvia ottaessa, jos ei muuta. Ensi vuonna on uusi yritys.

Viikko sitten tosiaan kotiutui pieni koiranpentu. Siinä on puolet karkeakarvaista mäyräkoiraa ja puolet Patterdalenterrieriä. Kaikki on mennyt yllättävän hyvin ja vanhempi koirani sietää pentua paremmin kuin olisin odottanut. Välillä jopa innostuu leikkimään pennun kanssa. Pennusta tuli Käpy. Olen Kävynkin jo tutustuttanut metsään. Tässä on muutama kuva tuosta ihanasta koiravauvasta Yodan ja kilpikonnani seurassa.

Seuraavaksi kerron sitten miten minun kahden viikon jakso meni crossfittiä treenatessa. Viikon päästä alkaa loma, niin pääsee touhuilemaan ajan kanssa kaikkea kivaa.

Nauttikaa keväästä, sen auringosta ja raekuuroista J