Viime viikolla oli miniloma Levillä. Koko kesän odotettu Arctic Challenge oli vihdoin käsillä! Kisatoveri oli tässä kesän aikana hieman hakusessa, mutta asioilla on tapana selvitä. Lähdin reissuun aivan tuntemattoman tyypin kanssa, joka osoittautui raudanlujaksi mimmiksi ja todella hyväksi tyypiksi. Satu bongasi mun ilmoituksen Lost in Kajaani-kisan seikkailijapankista, jossa olin etsinyt itselleni kisakumppania Kajaanin seikkailuun. Tutustuaksemme toisiimme päätimme lähteä tekemään road tripin ensin Leville. Kerrassaan reipas idea!
Torstaina nähtiin mun pihalla, kun Satu haki mut kyytiin. Siitä se reissu sitten alkoi. Perjantaina otettiin lämmittelyä vuokraamalla fatbiket ja ajeltiin niillä Levitunturia ympäri ja ylös . Siinä sitä hurahtikin nopsaan kuutisen tuntia hyttysten ja muiden kavereiden syötävänä. Aika hurja helle oli saavuttanut Lapin ja jännäsimme, miten kisassa jaksaa tarpoa siinä kuumuudessa.
Arctic Challenge ei ole sinänsä kisa, vaan enemmänkin tapahtuma. Siinä on ajanotto, mutta aikoja ei julkaista missään eikä parhaimpia palkita. Kyse on asenteesta, itsensä ylittämisestä ja haastamisesta, kaverin auttamisesta ja yhdessä tekemisestä. Mersun pisteeltä sai naamaansa kunnon sotamaalauksen, mikä oli mukava lisä koko hommaan. Kisan organisaattorina toimii Laura Peippo, joka laittoi jokaisen lähtöryhmän matkaan lämmittelyllä ja kunnon kannustuksella. Lähdöt oli porrastettu vartin välein ja yhteensä osallistujia oli yli 500! Mukaansa jokainen pari sai oman ihanan, rakkaan pöllin, jota kannettiin koko matka mukana. Pöllit valikoitui kaikille sattumanvaraisesti. Saattoi olla pieni, mutta painava tai iso mutta kevyt. Me saatiin ihan kompakti pölli, jolla on nyt yhteishuoltajuus. Satu sai ensimmäisenä viedä pöllin kotiin. Vaihdetaan sitten vaikka puolivuosittain. ;)
Reitti kulki 10km matkan ylös ja alas tunturia. Alussa uitiin Paskalammen yli eturinteen alle. Ihanan virkistävää siinä kuumuudessa. Pöllikin kellui mukavasti mukana. Ensimmäiselle oli ylittää ja alittaa isoja kaapelikeloja. Sitten alkoikin tarpominen eturinnettä ylös. Ylhäällä odotti erilaisia tehtäviä isojen renkaitten parissa. Piti hakata rengasta lekalla ja saada se liikkumaan pari metriä. Traktorinrengasta piti kääntää viisi kertaa ympäri ja sitten vielä vetää kaveria renkaassa pieni matka. Nämä meni mukavasti ja joutuisasti. Siitä lähdettiin kohti kisarinnettä ensin suossa rämpien ja ryömintäesteitä möngerrellen.
Meillä oli hyvä meininki ja vaihdettiin pölliä sylistä toiseen tiuhaan tahtiin. Kisarinteen ylös tamppaaminen oli kovaa hommaa, mutta ylös senkin pääsi ajan kanssa yksi askel kerrallaan. Välillä toinen meistä aina nojasi kädellään toisen selkään, niin se auttoi kiipeämisessä ihan hurjasti. Nojaajakin sai siinä pientä lepuutusta. Meidän lähdössä oli Mersun edustuspareja ja yksi mieskaksikko oli välillä meidän edellä, välillä saatiin jäämään ne hetkeksi taakse. Saatiin siitä pieni kisailuasetelma, kun yritettiin niitten kanssa kilpailla. Muut meidän lähdössä olleet pari oltiin jätetty taaksemme ja edellisten lähtöjen pareja saatiin ohitettua useita.
Ylhäällä odotti isojen kivenlohkareiden kantaminen. Siinä jouduttiin jonkun aikaa jonottamaan omaa vuoroa. Pohdittiin jo, että tehdäänkö sakkokyykyt ja jatketaan, mutta mihinkäs siinä oli kiire. Niitä tehtäviähän sinne huipulle oli kiivetty tekemään. Sen jälkeen alkoi piiiiitkä alamäki ja minä pääsin vauhtiin. Selvästikin mun vahvuus oli alamäissä ja Satu jaksoi puksuttaa paremmin ylämäkiä. Kokeilin välillä myös kieriä rinnettä alas heinikossa, mutta se lähti niin vinoon ja pää meni pyörälle, että ei kovin fiksua. Naurattaa kuitenkin edelleen. :)
Alamäen jälkeen tulee aina ylämäki.. Vai miten se meni? Tässä tapauksessa just näin. Heti kun päästiin alas, oli lähdettävä kiipeämään ylös. Kolmas ja viimeinen huipulle nousu. Nyt alkoi tuntua vähän jano. Pari vesipistettä oli ollut ihan hyvissä kohdissa, mutta kolmas olisi voinut olla ennen tätä viimeistä nousua. Ylhäällä oli luvassa monkey bars ja vettä! Ei mennyt monkey bars ihan niin sukkelaan kuin normaalisti menisi, kun 8 kilsaa tunturia painoi jo kropassa. Tässä kohtaa Mersumiehet taisivat vetää lopullisesti meistä ohi. Vettä tuli juotua ihan liikaa ja maha hölskyen lähdettiin siitä alaspäin.
Seuraavaksi piti kantaa ihan kunnon tukkia sellainen pieni lenkki ryteikössä. Tää tehtävä oli mun mielestä kaikista kovin ja ehkä paras! Tukki olkapäille ja tasasta vauhtia eteenpäin. Joka askeleella tuntui, että lyhenee sentti sentiltä, kun painoa oli niin paljon. Tieto siitä, että eturinteen alla odottava maali on jo lähellä, lohdutti kummasti. Alhaalla odotti vielä tulieste, joka ei ollut kovin kummoinen. Siinä loikattiin sellaisen ison rakovalkean yli. Juuri kun luulit, että nyt saat jo uida maaliin, oli vielä kannettava vettä saaviin reikäisellä sangolla.
Pölli edellä Paskalampeen taas ja maaliin uinti! Vastaanotto oli ihanan kannustava ja saatiin mitä mainioimmat kuksat mitaleiksi. Todella mahtava muisto tapahtumasta tuo kuksa. Mersumiesten kanssa maalissa halattiin hyvästä kisasta. Kiitokset hyvästä kiristä! Voittivat meidät muutamalla minuutilla. Meillä kesti 2 tuntia ja 16 minuuttia tässä koitoksessa. Oltiin tyytyväisiä, annettu kaikkemme ja kovempaa ei oltais päästy. Hieno tapahtuma ja helteestäkin huolimatta jaksettiin kunnialla vetää homma loppuun. Olin niin odottanut kisan jälkeisiä paljuja ja saunoja, joihin seuraavaksi sukelsimme!
Kiitokset rautaiselle Satulle, huoltojoukoille ja kisan järjestäjille! Hieman kilpailuhenkisenä ihmisenä oli vaikea suhtautua siihen, että omaa aikaa ei voinut vertailla muiden aikoihin. Tämä oli minulle yllättävän suuri asia. En olisi alun perin uskonut, että se olisi mitään merkinnyt. Muutoin kisa oli minulle mieleinen ja hyvin järjestetty. Ensi vuonna sitten kenties uusi reissu.
Nyt mulla alkaa kolmen viikon loma ja luvassa aika muikeita reissuja!
Nyt mulla alkaa kolmen viikon loma ja luvassa aika muikeita reissuja!
Moro sano poro!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti