Military training

Kerron nyt koko lomani huikeimmasta kokemuksesta. Sain mahdollisuuden päästä mukaan puolustusvoimien treeniin esteradalle! Hyvin ainutlaatuinen ja upea tilaisuus! Tätä kyseistä reissua oli suunniteltu jo useamman vuoden ajan, mutta aikataulujen sovittelu oli aina mennyt ristiin. Hyvä ystäväni tuntee puolustusvoimien ilmavoimista majuri Ville Rosenlundin, moninkertaisen maailmanmestarin sotilasilmailun 5-ottelussa. Hän lupautui ystävällisesti tutustuttamaan yhteen näistä viisiottelun lajeista, estejuoksuun.

Majuri Rosenlund

Puolustusvoimien tiedote kilpailusta kuvailee sotilasilmailu 5-ottelua seuraavasti: 

Kilpailun lajit estejuoksu, suunnistus, ammunta, esteuinti, koripallo ja miekkailu kehittävät sotilaslentäjille välttämättömiä taitoja. Estejuoksu ja suunnistus muodostavat yhdessä niin kutsutun pakokilpailun, joka kuvaa tilannetta jossa lentäjä joutuu pelastautumaan jouduttuaan hylkäämään lentokoneensa. Myös lyhyen matkan ammuntataito ja uintikyky ovat tärkeitä pelastautumisen kannalta. Koripallon käsittely kehittää lentämisessä tarvittavaa tarkkuutta ja koordinaatiota - miekkailu taas ilmataisteussa tarvittavaa päätöksenteko- ja toimintakykyä. Kuudesta lajista lasketaan viiden parhaan tulos lopputuloksiin. Varsinaisten lajien ohella käydään lisäksi lentokilpailu.

Olin päässyt yhden kerran aiemmin estejuoksuradalle Kainuun prikaatissa. Rata oli yksi tehtävistä Lost in Kajaani-seikkailukilpailussa. Tehtävään kuului suorittaa esteet ilman opastusta, joten haastetta riitti. Tästä kokemuksesta jäi kaiho päästä toistamiseen esteitä ylittämään ja niissä myös onnistumaan.

Pääsin Tikkakoskella radan tuntumaan, niin huomasin että siinä ei ollut juuri mitään samaa Kainuun prikaatin esteradan kanssa. Esteet olivat hyvin erilaisia, ehkä pari samaa niissä oli. Samaan aikaan radalla oli treenaamassa myös Norjan ja Ruotsin viisottelumaajoukkueen jäseniä. Pääsin siis todistamaan myös heidän mallikasta menoaan. Estejuoksussa vaaditaan voimaa, nopeutta, koordinaatiota, tasapainoa ja oikeaa tekniikkaa. Ainakin kaikkea tätä. Kovin helpolta ja kevyeltä meno näytti ammattilaisten tekemänä.

Rosenlund näytti miten esteet kuuluisi suorittaa ja opasti oikeaa tekniikkaa. Harjoittelin yhtä estettä kerrallaan, sitten yhdistin kahta tai kolmea estettä peräkkäin. Päätin, että lopuksi suoritan koko radan ajanoton kanssa. Aloitimme harjoittelun radan kaiketi vaikeimmasta esteestä, kaksi metriä korkeasta pöydän ylityksestä. Pöydän päälle piti päästä hyppäämällä ja vartalon heijautuksella. Hieman piti tekniikkaa hioa ja mustelmia kerätä ennen kuin homma alkoi luonnistumaan. Naiset saivat käyttää 30cm korkeaa boxia, mistä sai ponnistusapua. Hitaasti ylitys lopuksi kävi, mutta ihan sujuvasti, ilman suurempaa punnertamista. Esteiden suorittamisessa piti ottaa huomioon sääntöjen mukainen suorittaminen, mutta myös se, että tekeminen olisi mahdollisimman nopea. Nopeus taas tuli siitä, että tekniikka on oikeanlainen. Kyllähän esteen pääsi yli tai ali sääntöjen mukaisesti, mutta kuinka kauan siihen tuhraantui aikaa, olikin sitten eri asia. Varsinkin kun alkoi väsymään, tekniikka kärsi ensimmäisenä ja homma meni rämpimiseksi.

Siinä mennään pöydän yli, että heilahtaa

Radalla oli ryömimistä, tasapainopuomeja ja erilaisia esteiden ylityksiä ja alituksia. Kaikista raskain oli heti radan toisena esteenä ollut ryömintä. Matka ei ollut kovin lyhyt, ehkä 50m. Yllätys oli, miten pahasti se hapotti ja sai sykkeet taivaisiin. Se piti tehdä rauhassa tai loppua radasta ei sitten enää jaksanut tehdä. Neljäntenä esteenä oli korkea este, jonka alapuomille piti hypätä ja kopata yläpuomi kainaloon ja kierähtää yli. Keskelläkin oli puomi, johon olisi tehnyt mieli astua ja sitä kautta vain kiivetä yli, mutta jos halusi olla mahdollisimman nopea, tällaiset ylimääräiset askellukset piti jättää pois. Vaikeaa olikin tässä esteessä se, että pitää juosta mahdollisimman kovaa päin puista estettä, saada askeleet oikeille kohdille ja päästä hurjalla vauhdilla sieltä korkeuksista yli ja laskeutumaan alas. Itsesuojeluvaisto laittoi stopin monesti ennen estettä, pelotti että kohta kolisee. Ja niinhän siinä kolisikin. Milloin osui sääri, milloin polvi ja milloin oli käsinahkat rullalla. Tämä oli minulle teknisesti vaikein este, koska uskallus meinasi olla koetuksella ja esteelle saapuminen oli minulla aikamoista hiipimistä.

Että ei näin...

Eikä näin...

Ammattilainen menee yli vaikka lapsi harteilla

Rata oli noin 400m pitkä ja siinä oli yksitoista estettä. Kun olin harjoitellut esteet yksittäin, kokeilin lopuksi suoritusta alusta loppuun ajan kanssa. Maailmanmestareilla ei radassa mene paljoa yli puolentoista minuutin. Olen tottuneempi pitkän matkan juoksuun, kuin tällaiseen pikamatkaan ja vaikka yritin olla maltillinen vauhdin kanssa alussa, väsymys iski jo puolessa välissä ylitys-alitus-esteiden kohdalla. Tekniikasta ei ollut enää tietoakaan, mutta eteenpäin mentiin. Loppuun pääsin ajassa 3min7sek. Olin hyvin tyytyväinen ja onnellinen lopputulokseen ja koko tähän parin tunnin touhuamiseen ”apinaradalla”! Suuren suuret kiitokset majuri Rosenlundille!

Lomatouhuista tulossa lisää juttua vielä! Kesäisiä päiviä kaikille!

Anni