Uimaan opettelemassa

Pari viikkoa sitten, lomani päätteeksi olin opettelemassa uimaan! Oon lapsena ollu hurja vesipeto. Se ei tarkottanu kuitenkaan sitä, että oisin osannu uida hyvin tai jaksanu uida kovin pitkiä matkoja. Nykyään ei ole kesäisin enää tullu uitua kovin paljoo ja uimahallissa oon käyny viimeks … -en ees muista. Monissa seikkailukisoissa on yleensä jokin sadan metrin pätkä uintia ja heinäkuussa on suunnitelmissa Jyväsjärvi Triathlon, jossa ehkä 200-300m uintia. Uinti on minulle siis suuri kompastuskivi tällasia lajeja ja kisoja aatellen. Pysyn kyllä pinnalla ja jaksan uida, mutta vauhti on todella hidas. Olinkin nyt päättäny, että uintiin pitää saada vauhtia ja homma toimimaan! Mulla on töissä ystävä, joka pelaa vesipalloa Jyväskylän Saukoissa. Joukkue voitti juuri pari viikkoa sitten pronssia vesipallon naisten SM-kisoissa. Onnittelut heille! Tytiltä pyysin apua mun uintitaidottomuuteen. Hän lupasi auttaa ja sitten mentiin uimahalliin radalle katsomaan tilannetta. Tiiän että uinti on rankkaa, mutta en ois uskonu että näistä tekniikkareeneistä ois tullu ihan näin rankat!

Kaivelin kotoa lähtiessäni kaapista uimapukua. Sieltä löyty ainakin 15 vuotta vanha, tummansinen Adidaksen uikkari, jonka epäilin mahtuvan enää päälle. Hyvin se kuitenkin istui ja oli parempi kuin bikinit, jotka ei pysyis kunnolla uidessa ehkä niin hyvin päällä. Kävin ihan tätä tapahtumaa varten hakemassa myös uimalasit urheilukaupasta. Yllätyin kuinka hyvin sellaset istuu päähän ja olivat niin toimivat. Varustelu oli nyt siis kunnossa ja ei muuta kuin altaalle!

Olin todella innoissani ja odotin paljon tätä reeniä. Altaan reunalla seisoessa alkoi jännittämäänkin ihan hirveesti. Hävetti esitellä sen hetkistä uinti”taitoani”. Tytti tyrmäskin mun rintauintitekniikan het alkuunsa. Potkut oli sentään kohillaa, mutta käet kauhoi jotain ihan omia juttujaan. Suoritukseni muistutti kuulema enemmän joltain mutaatioeläimeltä, kissan, koiran ja sammakon yhistelmältä. Nähtävästi mulla ei ollu kyllä mitään käryä siitä, että miten niiden käsien pitäisi mennä. Vedin käet liian taakse aina vedon lopussa ja pidin kämmeniä kuppeina ja ranteita taitettuna. Oli yllättävän vaikea saada tätä vanhaa tapaa muutettua. Saati aluksi ees ymmärtää, mitä pitää tehä, kun ei vaan aivot halunneet muuttaa jo ”hyväksi” koettua tyyliä.

Välissä kokeiltiin, miltä vapaauinti tuntuisi. Sitä en oikeastaan oo koskaan ees kokeillut. Kokeiltiin aluksi sitä niin, että liu’uin kyljelläni käsi edessä suorana ja potkin. Verkkaiseen tahtiin aina vaihdoin puolta. Pikku hiljaa nopeutin tahtia ja kokeilin kauhoa kummallakin puolella vuorotellen reippaampaan tahtiin. Pään veen alla käyttäminen ei oikein tahtonut luonnistua, joten päätettiin kokeilla myös vesipallovapaauintia. Siinä rintamasuunta on enempi suorempi ja pää ei veen alla käy. Käet kauhoo kuitenkin pitkiä vetoja vapaauinnin kaltaisesti. Nämä luonnistuivat teknisesti ihan hyvin. Todella raskasta oli, mutta pääsin etenemään ja ymmärsin jujun. Potkut oli vapaauinnissakin kunnossa.

Selkää uitiin myös ja se luonnistui yllättävän hyvin, eikä tuntunu ollenkaan niin raskaalta kuin edelliset. Selkääkään en ollu koskaan kokeillu uida kunnollisella tekniikalla, jossa käet tekee kunnolla töitä, melkein samaan tapaan kuin vapaauinnissa. Vartalon asentoa sain hieman korjata, kun peppu laahas vähän alhaalla, niin kuin ankkuria olisi raahannu. :D Eron huomas kuitenkin selkeästi heti, kun kiinnitin lantion nostamiseen huomiota. Eteneminen ei ollu lainkaan niin raskasta enää. Selkäuinnista sain kehuja, että eteneminen näyttää nopealta ja helpolta, teknisesti hyvältä.

Yritin kovasti sisällyttää tähän oppimiskertaan myös oikeanlaisen hengittämisen. Mutta se oli ihan hirmu vaikeaa.  Yritin rauhassa uija rintaa ja siinä keskittyä laittamaan pään veen alle, tulla pinnalle, vetää henkeä ja uuestaan.. Ei se kuitenkaan onnistunut kuin sen yhen tai kaks kertaa. Sitten tuli joku paniikki ja tunne, että en ehi vetää sitä henkeä ja nenä menee täyteen vettä joka kerta. Pari päivää tämän jälkeen oivalsin myös, miksi se oli tuntunut niin vaikealta. Olin unohtanut siellä veen alla puhaltaa ne ilmat sieltä keuhkoista ulos. Eihän siinä pinnalla käyessä ehtiny millään puhaltaa keuhkoja tyhjäks ja taas vetää henkeä samalla vedolla. :D Päätinkin, että keskityn tällä kertaa enemmän niihin mun käsiin ja jalkoihin, kuin siihen sukelteluun. Ei pysty omaksumaan niin kovin montaa uutta asiaa kerralla.

Lopussa uin rintauinnilla, vapaauinnilla ja selkäuinnilla 100 metriä jokaista sorttia. Hengähystauko piti kyllä pitää aina 50m kohdalla. Uskomattoman koville otti. Reilun tunnin verran tuli polskittua ja lopputuloksena sain palautteeksi, että tyyli näytti jo ihan kehuttavalta uimiselta, olen nyt kehittyvä yksilö. Oli todella hyödyllinen reenikerta uimisen osalta. Sain paljon ajattelemisen aihetta ja sulateltavaa, niinku toki myös paljon olisi reenattavaa. Suuret kiitokset kuuluu Tytille! Suunnitelmissa oli seuraavalla uintikerralla lähteä kokeilemaan myös pää eellä hyppyjä. Sekin on jääny vielä tekemättä. Heinäkuussa on tosiaan Jyväsjärvi Triathlon, jossa olisi sitten tarkoitus loistaa näillä uimataidoilla. Onneksi on vielä hetki aikaa polskia, jotta jaksaa sen 300 metriä. Kyseessä on mini-triathlon 16.7. Siihen kuuluu 300m uintia, 13km pyöräilyä ja 4km juoksua. Ensimmäinen kertani triathlonissa siis tulossa! Osallistumismaksu törkeät 2e! Joten ei jää ainakaa rahasta kii, jos joku haluu osallistua.

Kesä alkaa olla parhaimmillaan ja kovasti kaikkea kivaa kesätouhua tulossa, joista kirjoittaa! Viikonloppuna olin juoksemassa ExtremeRunin Vantaalla, joten kuulumiset sieltä tulossa myös! Ylimmäisessä kuvassa oon koirain kanssa yöuinnilla :) 

Yöuinnelle Suomen kesään kannustaen,

Anni