Lajit valikoin paljolti sen
mukaan, mitä tuleva morsion ei ole vielä kokeillut ja on puhunut, että haluaisi
testailla. Kuntoa hänellä kyllä riittää, mutta treenaus on pitkälti ollut
salipainoitteista, lenkkeilyä, pyöräilyä yms. Ajattelin että töiden ja levon vuoksi viisi
treeniä viikkoon olisi hyvä määrä. Tavallaan viikko alkoi sillä Kiimasen
Savulenkillä, mutta se ei kuulunut itse treeniohjelmaan. Juhannuksen jälkeisenä
sunnuntaina mentiin Crossfit tunnille. Siellä sattui olemaan vielä kaiken
lisäksi avoimet ovet ja menimme Muscle&Power- tunnille. Tunti ei kyllä
kovin muskelimainen ollut, koska teimme boxihyppyjä, köysikiipeilyä,
käsilläseisontoja ja viivajuoksua. Todella mainio tunti ja Miia tykkäsi!
Maanantaina oli vuorossa kovasti
odotettu wakeboarding. Jyväskylässä on kaapelivetoinen rata muutamilla
esteillä. Se aloitti toimintansa viime kesänä ja minä olen siellä muutamia
kertoja käynyt ottamassa tuntumaa esteisiinkin. Omistan ihan oman postauksen
wakeboardingille kyllä joku kerta lähiaikoina. Mua jännitti ihan kauheesti
mennä sinne pitkästä aikaa ja myös Miian puolesta, että kuinka sen käy.
Hyvinhän sen lopulta sitten kävi! Kovasti piti tehdä töitä, että lauta alkoi
pysymään pinnalla, mutta kyllä se lopuksi pieniä pätkiä jo liikkui niin kuin
pitikin. Meinasin, että Miialla menee jo kohta hermo siihen kaatuiluun, mutta
sisua vaan löytyi ja niin sekin vaan tokaisi, että uudestaan pitää päästä! Minä
sain kokeiltua paria eri estettä ja muutamat lipat vedin toisessa, joten sitä
siis treenaamaan vaan lisää! On se vaan niin hauska laji, menkää kokeilemaan: www.gr8wake.fi!
Vuorossa oli tiistai. Tiistaille
olin luvannut morsiamen toiveen toteuttaa ja päätös treeneistä oli hänellä.
Oltiin pohdittu seinäkiipeilyä tai Laajavuoren seikkailupuistoa. Mutta kun
tiistai koitti ja crossfit ja wakeboarding painoivat jo takana, oli Miialla käsistä
puhti poissa. Muutin suunnitelman lennosta mäkivedoiksi Laajavuoren rinteeseen.
Sinne sitten kauheessa helteessä rinteen päälle kavuttiin ja lähdettiin
tekemään spurtteja ylämäessä. Tehtiin spurtteja, sivuloikkia ja askelkyykkyjä.
Kavuttiin vuorelta alas ja rinteen juurella oli vielä ihana haaste Mobyn
kappaleen Bring Sally down, bring Sally up- kappaleen tahtiin. Siiinä me sitten
kyykättiin reilu kolme minuuttia ja pidettiin kyykky vaakatasossa aina kun
kappaleessa sanottiin down. Ylhäällä sai käydä vain kun laulettiin up. Ja se
todella oli vain käynti. Aika pitkää staattista pitoa tuli ja loppu oli jo aikalailla
tuskaa. Käytiin sen jälkeen pulahtamassa vielä lammessa, että saatiin jaloille
pieni kylmähoito. Tuo biisi oli kyllä aivan mahtava treenibiisi, mitä voi soveltaa
vaikka mihin liikkeisiin! Ja siitä se idea sitten lähtikin…
Keskiviikkona oli suunnitelmissa
itse Bootcamp-tunti! Suuntasimme Alban rantaan nurmikolle telmimään. Miia oli
innostunut crossfitissä käsilläseisonnan saloista ja niitä minä lähdin myös opastamaan.
Sain paikalle pari muutakin ystävää treenaamaan! Ihanaa, kun saa ihmiset
innostumaan liikkumisesta ja näkee, että heillä on hauskaa ja he nauttivat. Tai
kyllä sieltä välillä jotain mutinaa taisi kuulua ja kirosanojakin mahtui
joukkoon… mutta lopputulos oli varmasti hyvä! Tehtiin aluksi
lämmittelyliikkeinä kässäriin valmistavia liikkeitä, joissa otetaan vähän
painoa käsille. Erilaisia hyppyjä käsien varassa, kottikärrykävelyjä eteen ja
taakse, ryömimistä toisen ali, hyppyjä yli jne. Miialla on hyvä liikkuvuus,
joten käsilläseisonnassa asennosta tuli hyvä. Ylös pääseminen tarvitsi lopussa
enää pienen avustuksen. Huima kehitys siihen nähden, ettei ole kyseistä
liikettä tehnyt aikuisiällä ja vielä sunnnuntain crossfitissä homma oli täysin
uutta. Tämän kesän aikana kässäri tulee
varmasti sujumaan jo ilman avustusta!
Lopussa oli sitten muutama sarja mitä tehtiin omaan tahtiin. Parin kanssa tehtiin vatsakiusoja, joissa toinen menee selälleen maahan ja toinen ottaa jaloista kiinni ja pitää ne ylhäällä. Parin tehtävä on pitää lantio suorassa ja kroppa tiukkana. Sitten jaloista pitävä kaveri alkaa kiusaamaan ja päästää aina välillä toisesta jalasta hetkeksi irti. Näitä tehtiin 2x20. Sitten oli vuorossa kyykkyhypyt ja linkkarit. Tehtiin 6 hyppyä, 1 linkkari, 5 hyppyä, 2 linkkaria jne.. Olis voinut aloittaa 10 hypyllä, olin liian kiltti. Paras oli lopussa, kun vedettiin siihen päälle vielä parikin Sally-biisiä! Vedettiin punnerruksia käänteisesti, niin että kun tuli down, pidettiin kroppaa lankussa ja up-kohdissa tehtiin yksi punnerrus. Ihan lopussa oli pakko puottaa jo polvet maahan, teki aika tiukkaa! Toinen biisi tehtiin selällään, niin että down-kohdissa vietiin jalat suorana alas, mutta ei aivan koskettaneet maahan. Up-kohdissa käytettiin jalat suorana ylhäällä. Huikee setti, sanon minä, vaikka itse suunnittelinkin!!!
Lopussa oli sitten muutama sarja mitä tehtiin omaan tahtiin. Parin kanssa tehtiin vatsakiusoja, joissa toinen menee selälleen maahan ja toinen ottaa jaloista kiinni ja pitää ne ylhäällä. Parin tehtävä on pitää lantio suorassa ja kroppa tiukkana. Sitten jaloista pitävä kaveri alkaa kiusaamaan ja päästää aina välillä toisesta jalasta hetkeksi irti. Näitä tehtiin 2x20. Sitten oli vuorossa kyykkyhypyt ja linkkarit. Tehtiin 6 hyppyä, 1 linkkari, 5 hyppyä, 2 linkkaria jne.. Olis voinut aloittaa 10 hypyllä, olin liian kiltti. Paras oli lopussa, kun vedettiin siihen päälle vielä parikin Sally-biisiä! Vedettiin punnerruksia käänteisesti, niin että kun tuli down, pidettiin kroppaa lankussa ja up-kohdissa tehtiin yksi punnerrus. Ihan lopussa oli pakko puottaa jo polvet maahan, teki aika tiukkaa! Toinen biisi tehtiin selällään, niin että down-kohdissa vietiin jalat suorana alas, mutta ei aivan koskettaneet maahan. Up-kohdissa käytettiin jalat suorana ylhäällä. Huikee setti, sanon minä, vaikka itse suunnittelinkin!!!
Torstaina koitti lepopäivä.
Hetken harkitsin töihin menoa pyörällä, mutta päätin, että oikeasti on nyt
pakko pitää ihan täysin lepoa. Näiden suunniteltujen treenien lisäksi olin
nimittäin myös käynyt muutaman kerran rullaluistelemassa, polkujuoksulla ja
keikkunut taloyhtiön katolla harjaten kuuden asunnon talosta puoli kattoa
sammaleista. Suunnitelmissa oli Miian kanssa lauantai aamulle vielä
maastopyöräilyä, mutta se me jouduttiin sitten perumaan meistä johtumattomista
syistä. Toteutamme sen sitten myöhemmällä. Minä sen sijaan menin perjantaina
illalla parin kaverin kanssa Tikkakosken metsiin. Oli oikein mukava
maastopyörälenkki sopivasti polkuja ja latupohjia pitkin. Ei ole siellä
suunnalla juurikaan tullut käytyä.
Lauantaina olikin sitten
yllätyssuunnitelma, kun veljeni pyysi kanssaan purjelautailemaan! Meillä on
iskältä perinnöksi jäänyt varmasti 30 vuotta vanha purjelauta, jolla on
muutamina kesinä tullut hieman opeteltua purjehtimaan. Veljeni on ostanut
itselleen oman uudemman laudan, jonka purjetta en jaksa edes nostaa vedestä.
Tuo vanha ruppana purje ja lauta ovat minulle aivan riittävät. Päivä oli pitkä
ja kuuma, tuulta oli osin välillä liikaa, ainakin puuskittain. Sain minä kuitenkin
purjehdittua lopussa jo niihin suuntiin, minne halusinkin! Joskus oon joutunut
uimaan laudan kanssa järveltä takaisin.. Hieno tunne, kun saa kesytettyä sen
välineen ja ohjaat sitä itse, etkä ole vain matkustajana. Joskus vaan niin
hemmetin vaikee ymmärtää niitä tuuulensuuntia. Purjelautailustakin voin joskus
kertoa pidemmän stoorin. Jos vaikka tänä kesänä sais aikaseks harjoitella sitä
useemmankin kerran.
Tässä pieni tiivistelmä viikosta:
Sunnuntai:
Crossfit
Crossfit
Maanantai:
2x Jyväsjärven ympäri rullaluistimilla
2x Jyväsjärven ympäri rullaluistimilla
Wakeboarding
Tiistai:
Polkujuoksulenkki
Polkujuoksulenkki
Laajavuoren
mäkivedot
Katon harjaus (2h)
Keskiviikko:
Bootcamp Alban rannassa
Bootcamp Alban rannassa
1x Jyväsjärven
ympäri rullaluistimilla
Torstai:
Lepo!
Perjantai:
Maastopyöräilyä
Lauantai:
Purjelautailua
1x Jyväsjärven ympäri rullaluistimilla
Torstai:
Lepo!
Perjantai:
Maastopyöräilyä
Lauantai:
Purjelautailua
1x Jyväsjärven ympäri rullaluistimilla
Nyt sitten sunnuntai aivan
totaalista rötväystä sohvalla maaten, tätä tekstiä kirjoittaen. Koirat tuhisee
vieressä ja yks suklaalevy on jo tuhottu. Tässä kohtaa voi miettiä, että mitä
herkkua vielä sais kaapista riivittyä, koska minnekään en aio tänään jaksaa
vääntäytyä. Ens viikolla sitten täydempi työviikkko ja kevyemmät reenit. Jos tarvitsette
jotain tämän tapaista suunnitelmaa tai muuta aktivointia, niin multa voi kysyä.
Suunnittelen mielelläni, autan, ohjaan, mitä vaan. Kiitos kuluneesta viikosta
Miialle ja myös muille treenikumppaneille! En ois saanut tehtyä tätä kaikkea
todellakaan yksin. Huimia suorituksia kaikilta meiltä!
Voi kun on monipuolisia harjoitteita. Nautinnollista ja kelitkin suosineet aika hyvin :)! Kumpa nuo polvet olisi vielä kunnossa, niin rajallisesti voisi vielä jotain kokeillakin :v!
VastaaPoistaKiitos Anni, ihana viikko takana. Kaasosta parhain <3 Aivan in lööv näihin juttuihin sun kanssa, lisää pian :D Nimim. hullulla halvat huvit ja ne on just näitä :D
VastaaPoista